Pariisin tuulia, osa 1

– Kaupallinen yhteistyö / Muoti Pia –

Ystäväni Kauppias kävi pari viikkoa sitten Pariisissa hankintamatkalla. Aiemmin tällä viikolla saapuivat ensimmäiset paketit ja eilen ehdin viimein niitä ihastelemaan.

 

Kylläpä olikin tullut kauniita yläosia. Ihania värejä, blingiä siellä täällä ja tyyliltään jälleen jotain vähän erilaista. Voi olisinpa voinut ottaa kaikki!

 

Myös muutamia tunikoita ja mekkoja oli saapunut. Niitä en valitettavasti tällä kertaa ehtinyt kokeilla, joten on ehdottomasti palattava takaisin.

On kuitenkin syytä pitää kiirettä, sillä näitä tuotteita ei ole montaa kappaletta, osaa vain yksi.

Kaikeksi onneksi lisää Pariisin paketteja on vielä tulossa, joten tulemme palaamaan Pariisin tuulahduksiin… 🙂